En olisi koskaan uskonut aloittavani omaa blogia, enkä ole varma jatkanko harrastusta kovin pitkään, mutta kaikkia huvipuiston laitteitakin pitää kokeilla. Tarkoitus olisi kirjoitella kaikkea mitä mieleen juolahtaa: opiskeluista, isyydestä, parisuhteesta ja kaikesta mitä eteen sattuu. Innoituksen tähän blogiin sain (minäkin) Hesarin kuukausiliittestä.

Omaa blogiani en aio missään mainostaa, ainakaan tutuille. Vaimolle taidan tästä jossain vaiheessa mainita, jos kirjoittelu lähtee luistamaan. Itsekin käyn vakoilemassa vaimon päiväkirjaa vauvat.net:in keskustelupalstalla. Toisaalta herää kysymys, että onko informaatioteknologia pesiytynyt jo niin syvälle, että parisuhteessakin kommunikoidaan netin välityksellä. APUA! Olen taatusti tällaista kehitystä vastaan. Ollaan niin laiskoja, ettei jakseta keskustella, vaikka maataankin vierekkäin samalla sohvalla. Pitää käydä lukemassa kuulumiset netistä. Onneksi en ajatellut pitää mitään päiväkirjaa, jossa kertoisin päivän tapahtumista Eväthän ne kiinnosta itseänikään, saati sitten muita mahdollisia lukijoita. Ehkä kirjoitukset ovatkin pieniä pakinoita, huomioita joita elämän varrella teen ja yritän sitten pukea sanoiksi. Se, että pidän hauskoista pakinoista ei tarkoita, että osaisin niitä itse kirjoittaa.

Kirjoittaminen tuntuu vaikealta kun ei tiedä kelle kirjoittaa. Itselle en ainakaan kirjoita, osaanhan lukea omia ajatuksiani ilman tuota edessä hohtavaa näyttöäkin. Entä muu yleisö? Olematonta? Satunnaista? Totuus taitaa olla se, että kirjoitankin itselleni tai sitten vain leikin...